lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kuiviketta ja oman puutavaran tekoa

Olisi varmaan kannattanut odottaa kärsivällisesti että puu kuivuu ennen kuljettamista! Juuri kaatamani puun runkojen raijaaminen sadan metrin päästä onkin kunnon lihaskuntoilua :D. Lautoja kun on tarkoitus tehdä, tein pikaiseen tuollaisen kätevän telineen kuorimista ja halkaisua varten:



Ensimmäistä kertaa tällaistakin työkalua käyttämässä, näyttää kuorivan kaarnan varsin kätevästi:


Ja sivutuotteena tulee kätevästi kuivattavaksi huussikuiviketta. Mäntyähän kovasti kehutaan että karkottaa kärpäset ja muut ötökät. Vielä kyllä tarvitsisi rohjeta kokeilemaan sitä Lasse Nordlundin suosittelemaa sammalpaperia. Silloin nämäkin säästyisivät katteeksi viljelyksille.

Ja mitä olisi kesä ilman grillailua, lapset ja puoliso lupautuivat ystävällisesti kohentamaan tulta jotta vaahtokarkista tulisi mukavan paahtunutta:



keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen puu kaatui

No nyt sekin on tehty, eli kaadoin ekan puun :(. Se oli kyllä jo muutenkin notkollaan...

Lapset innoissaan omasta metsiköstä, kuva alkukeväältä

Valitettavasti lapset joutuu etsimään nyt uuden kiipeilytelineen :). Joka tapauksessa puiden kaatoon on totuttava ja nopeasti koska tarvitsee kaataa lämmitystä varten useampikin. Mietin vain että kuitenkin tarvitsisi tehdä noita omia huonekalujakin joten pitää olla varovainen ettei metsikkö päädy täysin nyljettäväksi! Olen myös valmis ostamaan klapit ekalle talvelle jotta ei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Puuta on kuitenkin vain tuon hehtaarin tontin verran.

Näistä männynpätkistä ajattelin aloittaa talon sisustamisen, vielä tarvii kyllä odotella kuorintaterää jotta pääsen alkuun.





Vaikka tonttimme onkin perin vaatimaton kooltaan, olen niin kiitollinen siitäkin. Täällä kun kasvaa aivan talon vieressä metsämansikoita ja mustikoita! 




En pysty ymmärtämään tuota nykyistä metsänhoitoa. Naapurin metsää harvennettiin oikein raskaalla kalustolla. Siinä samassa meni koko metsäpohjakin. Onneksi tuo rääkätty metsä ei osu silmään kuin tonttimme rajalla, on kyllä surullinen näky vaikka ei tällä kertaa avohakkuu kyseessä ollutkaan. Mutta nimenomaan tämän takiahan uuden kotimme yhtenä kriteerinä olikin se että talon ympärillä on omaa metsää. Yksi mitä toivoin myös oli se että naapuri olisi mahdollisimman kaukana, ikävä kyllä se ei toteutunut :(. Onneksi oman pihan voi reunustaa aidalla :).

Miten muuten voi olla että kaikki naapurit ovat aina niin järjettömän uteliaita? Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa mitä naapurissa tapahtuu, kunhan ei häiriöksi ole. Kultainen neuvo taitaa olla se että moikataan mutta ei rupatella ;).





lauantai 2. heinäkuuta 2011

Sähköä menee vähemmän

Ollaan nyt sitten jo n. parin kuukauden ajan omistettu nykyinen remonttitalomme. Täällä ollaan tietysti asuttu alkeellisesti heti kun vain mahdollista on ollut :). Talohan on puolet pienempi kuin aiempi ja suurin syy sille on juuri tuo lämmityskulujen vähentäminen. Lisäksi vaikka ennen meillä oli 4 huonetta ja keittiö, niistä oli aktiivisesti käytössä lähinnä keittiö, olohuone ja makuuhuone. Esim. yläkerran yksittäinen huone tehtiin "pojan huoneeksi" kun ei sillä mitään muutakaan käyttöä ollut. Poika vietti siellä ehkä puoli tuntia viikossa ja yleensä vain silloin kun hänelle piti sättiä jostain ja ei halunnut kuunnella enää :D. Eli tiiviisti ollaan eletty koko ajan tilasta huolimatta ja tuskin muutosta tulee nykyisessäkään talossa kuin vasta vuosien jälkeen teini-iän aikoihin. Tarvii katsoa mitä ratkaisuja silloin tehdään tiiviin asumisen suhteen jos nyt mitään ongelmia edes tulee.

Elieli, mitäs kaikkea täällä nyt sitten on ollut? :) No ensinnäkin, talossa ei ole jääkaappia, eikä moiselle ole edes tarvetta. Talo on suunniteltu aikoinaan niin että kellarikerroksessa on kylmäkellari ja vielä erikseen vihanneskellari. Nyt kuumimmilla helteillä kylmäkellarin lämpötila on noussut jo 12 asteeseen joten tarvii seurailla tuleeko siitä ongelmia. Tarkoitus olisi säädellä viileiden ruokien määrää niin ettei niitä tarvitsisi kauaa siellä pidellä.

Pakastin laitettiin samaan tilaan. Sille kyllä on tarvetta kun ei olla mitään jääkuutioita ehditty keräilemään :). Tuotakin voisi joskus testata, onhan se ennenvanhaan toiminut.

Sähköliesi täällä oli ja meni. Se oli ensimmäinen joka vietiin turhana kapistuksena pois. Talossa on tuollainen ikivanha metallinen Leino-hella jota on rääkätty ihan törkeästi. Tarvii kesän aikana muurata rikkinäisen laastiosat kuntoon. Tällä hetkellä uuniin menee tulipesästä kissan kokoinen reikä. No se kyllä toimii ja lämmittää äkäisesti joten hieman vaivannäköä siihen vielä.

Ja sitten tietysti on nuo käyttövedet, viemärit ja olohuoneen porinmatin hormiluukku joka on ruostunut jumiin. Makuuhuoneessa oli sellainen 60-luvulla suosiota saanut polttoöljyuunijokumikälie. Sitä revinkin sorkkaraudalla ja ties millä irti seinästä. Tilalle laitetaan jotain porinmatin kaltaista. Tietty olisi hyvä joku varaava takkakin mutta kellarikerroksen takia ei oikein suuria painoja voi tuohon lattiaan laittaa. Tukemalla tietty mutta katsotaanpa nyt.

No sitten se mikä laittaa ainakin itselleni hymyn huulille on tuo sähkö. Talossa on joskus aikoinaan merkitty vuosikulutukseksi 5000 kWh. Ja se oli vielä sähköpattereilla. Tässä nyt parin kuukauden ajan asusteltua olin aivan hämmästynyt kun ilmoitin sähköyhtiölle lukemia. Kahden kuukauden aikana oli kertynyt vain n. 40 kWh! OK, tässä ei ole siis mukana lämminvesivaraajan kulutusta, mutta siihenkin pyritään keksimään vaihtoehtoinen ratkaisu. Joko puulämmitteistä vettä taikka tuollainen lennossa virtaavaa vettä lämmittävä Geisir. Tuo jälkimmäinen kuluttaa tietysti käytössä ihan hitosti, mutta se on vain silloin kun käytetään suihkua tai vessan hanaa. Se ei naksuttele yksikseen pitkin vuotta tarpeetta. Lisäksi siihen voi kytkeä muita vaihtoehtoisia lämmittimiä avuiksi. Putkimiehet ovat kyllä kaikki toitottaneet perinteisen sähköisen varaajan puolesta mutta itse ennemmin leikin vaikka vaaseilla ja hellan lämpimällä vedellä kuin varaajan lämmityshinnoilla. Vertailuna voin kertoa että vanha talomme jossa kävimme vain peseytymässä silloin tällöin oli kuluttanut tuon kahden kuukauden aikana sähköä yli 900 kWh. Siellä oli päällä siis vain tuon lämminvesivaraaja ja puolet ajasta myös jääkaappi. Ei kiitos enää.

No tällaisia nyt tällä kertaa, puoliso alkaa käydä levottomaksi kun keskityn vain tietokoneeseen enkä häneen joten lisää toivottavasti piakkoin :).