perjantai 28. syyskuuta 2012

Lapiolle töitä

Ajattelin tänä vuonna olla fiksumpi ja aloittaa maan kääntämisen hyvissä ajoin seuraavaa vuotta varten :). Monasti jää sateiden vuoksi syys-loka-marras -ajan maankäännöt tekemättä mutta ajattelin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää auttaa itseäni keväthommissa käymällä tämän alueen kimpuun hyvissä ajoin:

Kuva on liitetty neljästä kuvasta yhteen, siksi vähän vimpula

Uhoa riittää, vaan katsotaan kuinka pitkälle tarmoa riittää. Töitä olisi monessa muussakin asiassa, mutta niin se vaan menee. Jos ei jaksa niin ei hommat etene. Tämän lisäksi pitäisi kääntää myös muutaman neliön verran mansikkamaatakin. Onhan nämä vähän pieniä aloja mutta jostain on hyvä aloittaa. Jos nämä saa valmiiksi voi sitten alkaa jatkaa muuallekin.

Puolisollakin oli tuossa ohjelmassa marjojen säilöntää, puolukkahilloa ja puolukkasosetta. Oli mukavaa saada taas jotain lisää säilöön kylmäkellariin:






Niin ja tuli tuossa rakennettua ihkaensimmäinen riukuaitakin. Ei missään tapauksessa ohjeiden mukainen kun piti soveltaa puiden määrän mukaan. Muistaakseni jossain ohjeessa luki että "Ohje aidalle joka pitää juuri ja juuri lampaat sisällä". Joten koska meidän lampaat läksi aitauksesta alle puolen tunnin sisään niin se jo kertoo että oma versioni on liian harva :).



7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää aita..tarvitsisi itsekkin ottaa urakka ja aloittaa maan kääntäminen nyt syksyllä, helpommalla sitä keväällä pääsisi..sade vain nyt kiusaa..-Jan

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin! Tämä blogi on ollut yksi niistä eniten motivaatiota antaneista. Täydellinen omavaraisuus on vielä hyvin kaukana, mutta askel askeleelta olen lähempänä sitä mistä unelmoin.

    VastaaPoista
  3. No niin. Täällä odotellaan syksypäivitystä, kuinka talonne ja talon väki valmistautuu talveen ja kylmään. Lisäksi voit vihjaista rouvalle, että olisi mielenkiintoista lukea juttu vaikkapa teidän koko perheen lempiruuasta - kuinka se tehdään ja mistä raaka- aineista.
    Oikein hyvää syystalven jatkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Jos joskus on intoa, niin olisi mukava lukea tuosta mehiläisten hoidosta enemmän, hieno näkyy olevan hunajasato tuossa aiemmassa postauksessa.- yhdyn myös edelliseen, kuinka luonnistui maan muokkaus ym. syksytyöt..Vesisade kun tuntuu kovasti kiusaavan viljelijöitä..-Maria A.

    VastaaPoista
  5. Voihan nenä :) Enpäs arvannut vielä tänä aamuna, minne lähtevätkään pienen tytön ajatukset kiitämään iltaa kohti. Näköjään kohti omavaraistaloutta :O

    Ihan ensimmäisenä, kiitos kivasta ja ROHKAISEVASTA blogista! Tämä olikin todellinen yllätys ja helmi tuolta kuuklen syövereistä :)
    Aina oon ollut perinteitä ja tee-se-itse-rojekteja harrastava, viime kesänä opettelin esim. maseroimaan yrttejä öljyihin ja valmistamaan saippuaa itse. Omat saippuut ja shamppoo-palat onkin ollut käytössä siitä pitäen :)
    Ja tietenkin olen alkanut säätämään rahaa omaa maatilaa varten! Kaverit ihmettelee mihi miä tarviin monta hehtaaria maata (ehdoton minimin minimi 1 hehtaari), mutta milläs pirskuleella miä lämmitän sen mummonmökkini jos miula ei oo puita omasta takaa?? Kysynpähän vaan!?? Toki saa puuta ostettua, mut mikäs järki siinä on? Ja hullunahan ne tietysti pitää, kun yksinäinen eukonrohja meinaa johkii syvälle maalle muuttaa B) Mitäs vielä..? Niin, se Tanskalainen maajussikin on ollut kovassa seurannassa, kun vahingossa törmäsin :) Kuume nousee.... ;)
    Kasvien kasvatus miulta vielä luonnistuu, mut eläimistä en tiedä...nuo kanat nyt ainakin ois ihania! Teillä oli aivan ihanan näköinen kanala! Oma hunaja olisi aivan upeaa, joten edelliseen kommenttiin yhtyen, mielelläni siitä lukisin lisääkin :)
    Oikein miellyttävää joulunalusta toivottaen, Katja

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille viesteistänne ja koetan toteuttaa toiveitanne :). Se on vaan vaikea kannella kameraa mukana päivän askareiden parissa, helposti se unohtuu kotiin tai on muuten vaan kadoksissa. Mehiläiset ovat nyt rauhoitettu talvikuntoon. Koetan tehdä niistä omia juttuja seuraavan kevään aikana jos (toivottavasti) selviävät yli talven. On mukavampi kirjoittaa asioista kun ne on juuri itsekin tehnyt :).

    Jos hiiret eivät ole vielä niitä syöneet, koetan tehdä postauksen jossa sulatamme vanhat mehiläisvahat kennoista massaksi ja muokkaamme kynttilöiksi.

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi. Omaa elämänmuutosta hiljalleen toteuttaessa, jään seuraamaan teidän elämäänne!

    VastaaPoista