torstai 16. kesäkuuta 2011

Kiitoksia kärsivällisyydestä

Ei ole vielä mitään uutta kivaa postattavaa valitettavasti vaan lähinnä pahoittelua ja selittelyä miksi viime kerrasta on niin hirveän pitkä aika.

Uusi talo on aivan vaiheessa :P. Lapsille on välillä aivan uskomattoman vaikeaa löytää hoitajaa edes muutamaksi päiväksi ja se jo luo niin paljon hidastetta talon korjailulle että ei ihan heti uskoisi. Tällä hetkellä siis puolet talon sisäpinnoista on täysin revitty pois. Yhden huoneen katto maalattu ja lattia laudoitettu, keittiön lattia puolilleen laudoitettu. Positiivista on että lähin saha on sopivan etäisyyyden (>10 km) päässä josta saa edullista lautaa mutta rautakaupat ovat kuin tyhjiä halleja. Edes perusruuveja ei meinaa löytyä. Pinkopahvit on jo valmiina mutta se pirun pellavaeriste on jostain syystä ihan mahdoton saada ainakin rautakaupan kautta :(. Sitten vielä tuo putkimies. Mukavan oloinen heppu mutta meidän aikataulut eivät meinaa millään osua yhteen. Talossa on vanhat putket ja aivan merkillinen viritys viemäriputkille ja tilanne on että juomakelpoista vettä ei saada sisälle vieläkään. On sentään pumppu joka imee kaivosta rautapitoista vettä puutarhaletkun päähän, joten kyllä sillä kädet pesee ja olen sillä suihkunkin "nauttinut" :D. Oli hiton kylmää.

Saatiin myös huusikin järjestettyä, sekin vei kokonaisen viikonlopun. Sekin piti ostaa muovisena koska aikaa ei vain kertakaikkiaan tällä hetkellä ole tarpeeksi :(.

Mutta siis kaikesta kiireestä huolimatta on hyviäkin asioitakin tapahtunut. Saimme vanhan talomme myytyä oikeasti ennätysajassa ja ilman välittäjää. Ihan kiva tilanne mutta nyt aika menee muuttokuorman raahamisessa keskeneräiseen taloon. Mutta kyllä vastoinkäymisiäkin on osunut kohdalle! Tuli hyvä muistutus siitä että ei kannata ostaa tai vuokrata mitään! Vuokrasimme meinaan käyttöömme pakettiauton eräästä puljusta ja kaikki näytti niin mahdolliselta! Muuttokuorma on hetkessä viety! Hah, ei tällä tuurilla. Perhanan romu jätti meidät uuden kotimme pihatielle ensimmäisellä reissulla!  Siis aivan uskomatonta! Siihen vain jäi, ei startannut. Lopuksi vuokraaja joutui tilaamaan hinauksen. Kerroin kyllä rehellisesti mitä mieltä olin hänen palvelustaan. Nyt loppu  hoituu peräkärryn avulla. Ihme kyllä saatiin lapset hoitoon muutamaksi päiväksi.

Eli siis ei kovin ekologiseksi tai omavaraiseksi tämä tästä vielä ole kehittynyt ja se suruttaa todella. Tosin tarkoituksena on luoda sisäkalustukset täysin oman metsän puista ja kirppareilta ostetuista tuotteista. Ainoastaan pesuhuone laitetaan ei-omavaraisesti kosteusturvalliseksi. Mutta monenlaista kivaa itsetehtyä on luvassa ;).

Mutta nyt täytyy jatkaa muuttokuorman viemisessä, työ ei ihan heti lopu kesken.