perjantai 30. syyskuuta 2011

Tänään taas lattian tekoa

Ajattelin pyrkiä tekemään tällaisia lyhkäisiä postauksia, jos vaikka siten saisi enemmän päivitettävää. Kuvia ei kyllä tällä tavalla paljon tule, mutta onpahan eloa blogissa muuten :).

Tänään siis on avattu olohuone rojuista auki ja pitäisi käydä hiomassa about 40 kpl 3 metrisiä lautoja uudeksi lattiaksi olohuoneeseen. Hiosin aiemmin jo 8 lautaa valmiiksi joten ehkä menee vain koko tämä päivä näitä tehdessä. Jouduttuani työttömäksi kesäkuun aikoihin on ollut paremmin aikaa pistää taloa kuntoon. Pistää vaan miettimään kuinka optimistinen olin kun kuvittelin alunperin remppaavani taloa töiden ohella! Huh! Ja en kyllä hio käsin vaan tuollaisella sähköisellä hiomakoneella. Luokittelen sen omavaraisuuden piikkiin koska sain sen lahjaksi :P. No joka tapauksessa sähköisiä välineitä olen tarvinnut, on sen verran työtä ja kiirettäkin. Tyttärien synttärit parin viikon sisällä ja tarvis saada asunto valmiiksi vieraille.

Hemmetin ulkohuusin sisäpinnatkin pitäisi pistää kuntoon kun ovat niin karkeat, vieraat saavat sydärin kun menevät tarpeilleen. Pelkkä ulkohuusikin tekee jo tottumattomalle istumisen vaikeaksi :D.

Niin ja sitten pitäisi tehdä lattian jälkeen omatekoiset hyllyt olohuoneeseen, suuri osa muuttokuormasta on vieläkin pahvilaatikoissa siellä täällä. Ja tietty keittiöön leipomistaso nyt kun sielläkin on lattiat kunnossa.

Puoliso aloitti parhaillaan nyrkkipyykin. Uhrasin muutaman kympin vanhan kunnon pesusoikkoon jotta saa käsin pestä ilman pelkoa että vettä lentää joka paikkaan:



Meillä on myös tuo vanha pulsaattori mutta sen ongelmana on julmetun suuri veden käyttö. Puoliso onkin kaivannut jo koko kesän ajan parempaa soikkoa nyrkkipyykkiä varten. Tarpeeksi isoja kun ei ihan heti löydy. Tämä löytyi huuto.netistä ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti