sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Voin tekoa ja kutun kujeita

Koska huomenna olisi tulossa lypsyikäinen kuttu kotiin, on hyvä valmistautua maidon käsittelyyn edes päivää ennen :). Ollaanhan tätä tutkiskeltu aiemminkin mutta tänään tehtiin eka voi kaupan kermalla ja piimällä. Itse asiassa työ aloitettiin jo eilen illemmalla kaatamalla n. litran verran kermaa lasipurkkiin ja loraus (n. ruokalusikallinen) piimää sekaan ja yöksi odottamaan.

Tänään olikin sitten se varsinainen työpäivä. Eli purkkia alettiin vain kääntelemään ylösalas kuin tiimalasia parinkymmenen minuutin ajan. Lopussa alkoi kerma jo kiinteytyä niin paljon että ei meinannut enää purkissa liikkua, joten turvauduimme vatkaimeen. Eipä tuota kyllä olisi tarvinnut käsin enää pitkään jatkaa mutta kun ensikertalaisia oltiin, oltiin myös vähän epävarmoja :). Tästä puoliso nappasi kiinteän möhkäleen käsiin ja puristeli palloksi ja loput nesteet kaadettiin siivilän läpi toiseen purkkiin. Voimöhkäle sen jälkeen huuhdottiin kunnes huuhtovesi jäi kirkkaaksi. Lopuksi muottiin ja kylmään kiinteytymään :).


Purkissa hiukasen kirnupiimää ja melkoiset satsit voita :)

En ole koskaan pitänyt piimästä mutta tämä osittain omatekemä kirnupiimä on kyllä herkullista. En malta odottaa että saamme oman kutun maidosta maistiaiset myös! Ja tuo voi.... nam! Puoliso teetätti makutestin kaikille perheenjäsenille ja voittajasta ei ollut epäilystäkään, se oli se oma voi! Kaupan voi maistui melkein kitkerälle verrattuna tuohon omaan valmisteeseen. Ja työmäärä oli niin vähäistä!

Ja tietty pitää lopuksi laittaa muutama kuva eläimistä, ovat kyllä niin valloittavia :)

Mitäs vihreää tuon ukon päässä on?

Ei happamia havusia täällä :).

Piita :)


8 kommenttia:

  1. Tämä sinun blogisi on kyllä ihana. Tämänkaltaisia juttuja ei saa lukea mistään muualta.

    VastaaPoista
  2. Oliko se kermapurkki yön ajan huoneenlämmössä?
    Pitäisköhän kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se oli keittiössä huoneenlämmössä, eli n. 16 asteessa.

      Poista
  3. Tuota voita täytyy kyllä kokeilla pikimmiten. Kiitos vinkistä! Veikeitä nuo uudet tulokkaanne. Niiden kanssa alkaa varmasti uusi ja eloisa kausi.

    Ps. Kovin mukavaa, että jatkat blogiasi. Tätä lukee mielellään.

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Nyt vasta huomasin, että olet jatkanut blogiasi. Hieno juttu! Näitä päivityksiä luen mielelläni ja kiinnostuksesta!

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva että löysit uudestaan blogini :).

      Poista