torstai 9. toukokuuta 2013

Kevään töitä

Väsy. Töitä olisi enemmän kuin niitä ehtisi ja jaksaisi tehdä, mutta sellaista se kevät on :). Pahoittelut jos teksti on kirjoitusvirheitä täynnä tai vähän ontuvaa, se johtuu vain ja ainoastaan siitä että täällä ollaan oltu hyvin ahkeria. Holz hausen ei ole vielä valmis, mutta on se jonkin verran kasvanut, sisällä on myös puita jonkin verran:


Poikittaiset puut ei näytä hienoilta, mutta piti laittaa jotta ei sortuisi :). Seuraava kerta paremmin nojaamaan sisäänpäin.


Pari päivää sitten piti tyhjentää lampolakin talven jäljiltä. Jätökset olivat tamppautuneet kohtuullisen tiiviiksi matoksi joita sitten muutaman tunnin ajan kasasinkin pihalle odottamaan levitystä:




Pelto piti hoidella kuntoon jotta saadaan jotain kasvamaan, piti repiä tällaista ryteikköä juurineen. Kuvassa näkyy jo valmis kasa vanhoja pensaita ja ties mitä juurakkoa odottamassa tulitikun lämmintä kosketusta.


Vähän jo työstettynä

Päivän lopussa


Esikasvatuksiakin on laitettu jo jonkin verran, kuvassa vain ulkona olevat. Eteinen ei ollut ihan kuvauskelvollinen joten jääköön toistaiseksi näyttämättä :).





Niin ja noita rikkakasveja nyppiessä löytyi myös kivasti lintujen levittämiä metsämansikan ja herukoitten alkujakin :). Jotain hyötyä lintujen marjanryöstelyistäkin :). Nämä siis kaikki luonnon ehdoilla levinneitä.







4 kommenttia:

  1. Äidillä oli muinoin tuollainen holz hausen, vaikkei juuri sillä nimellä. Siinäkin oli aina noita poikkipuita antamassa tukea. Hieno se on silti!

    Itsestään kylväytyneet marjapensaat on taatusti säänkestäviä ja tontin kasvuolosuhteisiin sopivia! Siis ihan parhaita.

    VastaaPoista
  2. Voimia kevät töiden keskelle :)

    VastaaPoista
  3. Se on kevät työtä täynnä. Jaksamisia :) blogissani on muuten sinulle haaste http://mennaankomaalle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta :). Ruuti: pahoitteluni, mutta en ehdi osallistumaan näihin haasteisiin. On niin kiire koko ajan että toivoisin toiset 24 tuntia vuorokauteen lisää :).

    VastaaPoista