sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kesän tapahtumia

Kevät ja kesä ovat olleet uuvuttavan kiireistä aikaa. On niin paljon tapahtunut että tarvii ihan pinnistellä muistellessa että mitä tulikaan tehtyä. Lähes tulkoon kaikki meidän eläimet saivat pentueet. Meidän maatiaiskissamme synnytti kolme suloista pentua:




Kanit taas vaatimattomat 18kpl suloisia pikkupupuja... 




Lisäksi hautosimme kanalauman, nyt tiput mukaanlukien poppoo on kasvanut 18 siivekkääseen  (4 kukkoa,  6 kanaa ja 8 tipua, joista ainakin puolet kukkoja). 






Ylimääräiset kukot karsitaan joukosta pois ettei mene meno aivan hulluksi, joten kissoilla on siis ollut todella hyvät tarjoilut. Sen lisäksi toteutimme toiveemme ja hankimme nuo mehiläiset:





 Sekä puolison kauan haaveilemat lampaat, kolmin kappalein. Kuvassa kesyin linssiludemme, Jörö:





Periaatteessa kaikki aika on mennyt laidunaitausten pystyttämiseen ja kanihäkkien tekoon. Lisäksi piti aloittaa talvitilojen rakentaminen lampaille ja kanoille, joka jatkuu yhä vieläkin. Mukaanlukien mehiläisten hoito jotka kahden ostetun pesän myötä laajenivat parveilujen myötä neljään pesään. Olen lentänyt saappaat jalassa. Ja niin on puolisokin.

Näiden lisäksi palasin taas työelämään alkukeväästä joka vie joka arkipäivä tasan 12 tuntia vuorokaudesta pitkän työmatkan takia jonka onneksi voin tehdä bussilla. Kävelyä silti kertyy 4km per työpäivä joten ei pääse maha kasvamaan :). Tarvii kuitenkin ajatella positiivisesti. Talvi on tuloillaan jolloin pääsee itsekin vähän huilimaan, ehkä silloin tällöin keskittymään omiin harrasteisiinkin :).







5 kommenttia:

  1. Mukava lukea kuulumisia pitkästä aikaa. Työniloa ja voimia kaikkeen ahkerointiin. Nuo mehiläispesät! Hienoa! Jospa ensi kesänä meilläkin. On vaan pari todella pistoskammoista perheenjäsentä, joten pitänee vielä miettiä...

    VastaaPoista
  2. Ulrika: Kiitoskiitos! :D
    Mammukka: Kiitos kannustuksesta! Mehiläiset ovat yllättävän säyseitä, en huomannut saaneeni yhtäkään pistosta vaikka häärisin niiden parissa useita tunteja kesän aikana. Niiden parissa työskentely on elämys :).

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että tämä blogi on tullut takaisin:)ehdittiin jo odottaakin! Suloisia eläimiä ja hieno juttu nuo mehiläiset:) Mielenkiinnolla luen aina näitä postauksia,oikein mukavaa syksyä! -Anna-Sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna-Sofia! Kiva kun ollaan kaivattu ja mukavaa syksyä myös sinulle!

      Poista