lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lisää nikkarointia

Heti kun viikonloppu alkaa, tarvii pistää aika hyödyksi :o). Tullut jo jonkin aikaa kirottua sitä että ei ole ollut mitään kätevää ja kestävää puunkantotelinettä. Mietiskelin tuossa talven aikana että ostaisin sellaisen metallisen version mutta kaupalliset näyttävät olevan suurimmaksi osaksi vain näytiksi kuin varsinaiseen puunkantoon. Siis meinaan että niihin sopii sellainen kevyt sylillinen polttopuuta.

No kun kerran nuukasti ja omavaraisesti mennään, nakutin parissa minuutissa oman version. Itse asiassa vaikka hökötys näyttää myös pikaisesti tehdyltä, se toimii loistavasti! Yksi telineellinen riittää mainiosti puuhellaan vaikka olisi minkälaiset leipomiset alla. Teen kesäaikaan vähän korkeamman ja nätimmän. Jos vaikka saisi samaan kantoon myös takkapuut... tai ehkä selkä katkeaa :P.

Päätyönähän minulla piti olla nuo lämpölavat, joten tein yhden sellaisen lisää. Osa puista on vanhoja raatolautoja pitkin varastoa ja pihaa mutta toimii tähän tarkoitukseen hyvin. Ajattelin säästää noita siistimpiä puita sisätarkoituksiin jos mahdollista.

Yksi homma jonka vielä samaan henkäykseen rakensin olikin tomaateille oma kehikko. Veikkaan että joudun tekemään toisen mokoman kun noita tomaattitaimia on ihan mielettömästi. Yksi erikoisuus tuossa telineessä on vaikka se ei silmiä hivelekään. Loppui nimittäin naulat, joten otin uuden lähestymistavan nikkarointiin, eli ilman nauloja :). Teetti hiukasen enemmän työtä mutta siitä tuli yllättävän tukeva! Jos jostain syystä alkaa elämään, laitan vielä joitain tukipuita noille kulmapuille.


Toivoinkin tilaisuutta päästä kokeilemaan naulatonta nikkarointia, joten tämä oli ensimmäiseksi työksi ihan hyvää harjoitusta ;).

1 kommentti:

  1. Kokemuksesta voin kertoa, että puunkantoteline ei saisi olla liian korkea. Noin 40 cm on ihan riittävä. Korkea teline pyrkii kantaessa osumaan koko ajan kantajansa jalkoihin. Talviaikaan korkea teline pyrkii ottamaan lumeen kiinni liiterille menevällä polulla. Ja kannattaa tehdä heti kaksi samanlaista telinettä, sillä kahta täyttä telinettä on tasapainon vuoksi helpompi kantaa.

    VastaaPoista